Näytetään tekstit, joissa on tunniste TV. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TV. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. kesäkuuta 2013

Työmatkalle

Moikka! Tulin vain pikaisesti päivittämään, että huomenna on lähtö työmatkalle ja palaan vasta tiistaina. Kyseessä on Silja Symphonyn risteily x2 :D eli pari edes takas lähtöä putkeen..Huomenna aamulla on lisäksi kuvaukset ennen laivaan astumista. Hektinen päivä siis tiedossa :)

Kuva: Iltalehti

PS: Miten Iltalehti onkaan onnistunut meidän ilmeiden vangitsemisessa, haha! Mä niin hymyilen aina tälle kuvalle kun nään sen.


Eipä sitten muuta kuin, että palaillaan taas tiistain jälkeen! Viettäkää kiva loppuviikko!

With love, Elina

perjantai 18. tammikuuta 2013

Kuulumisia

Mikkeliin saavuttu ja kävin jo myös sovittelemassa vaatteet huomisia näytöksiä varten. Kiirettä pukkaa, mutta tänä iltana löhötään kotona vanhempien kanssa :) Viimeisen parin viikon aikana on tullut tehtyä vaikka mitä. Pitkiä 14 h päiviä paineltu menemään ja yöunetkin ovat jääneet niukoiksi. Kaikesta huolimatta ei voi kyllä valittaa, tykkään niin paljon siitä mitä teen :)

Tässä pelkistettynä tekemisiä:
-Tallinnan duunikeikka
-mallikoulutuksia + kouluttajien koulutuksia :D
-Pitkiä koulupäiviä mikrobilsan parissa
-innovaatioprojektin seminaarit
-treeniä
-parit kuvaukset + Putous ;)
-ja huomenna jatkuu...:)



Oma nielunäyte <3 herkullinen.......:D


backstageee


Iltalehdessä oli kivan kokoinen kuva :D

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Aivan mielenvikast läpändeerust!

Eilinen oli mahtava. Esiinnyttiin Putouksessa Samppa Linnan talentissa. Tanssittiin gagnam stylea suorassa lähetyksessä parhaimpaan katseluaikaan. Ei tuu kovin usein tehtyä vastaavaa. Huippu päivä jälleen kerran..:) Saa taas olla paljosta kiitollinen :)

Huomioikaa Mikkeli terkut ;)

kuva MTV3 netistä

Iltaa jatkettiin vielä muutamassa muussa paikassa, kotiin menin puoli kolmen maissa muistaakseni. Parhautta.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

TV

Tässä tulisi TV-sarjoja, joita seuraan enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Aloitetaan siis kaikkien aikojen ykkösestä eli Salkkareista. Tätä sarjaa seurataan meillä hyvin, hyvin aktiivisesti! Yhtäkään jaksoa en halua missata :D!
Lentoemännät -sarja oli uusi löytö, jota aloin katsomaan kun se nyt tammikuussa pyörähti käyntiin. Perus Amerikan hömppää..
Top Chef! En tiedä edes miksi katson sarjaa, koska mulla ei oo ikinä oikeastaan mikään intoa kokata. Kai se vaan on niin kiva kattoa mitä toiset saavat aikaiseksi ja miten ammattilaiset arvioivat pöperöt!
Putous on ihan mahtava! Jos en lauantaina ole kotona istumassa ja katsomassa, niin tämähän katsotaan myöhemmin katsomosta uusintana. Ylivoimainen suosikkihahmo mulla on Usko Eevertti Luttinen...
Jutta ja superdieetit on myös yksi uusi, ei niin pakollinen, mutta silti ihan hauskaa seurattavaa kategoriaan kuuluva sarja. Hauska nähdä miten porukka treenaa ja valmistautuu milloin mihinkin.
Jordan -povipommin päiväkirja :D tätäkin hömppää oon alkanut seuraamaan aina kun on tylsää..
Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä: Pelastajat -reality ohjelma!...pelastajia mm x)

Nämä siis tällä hetkellä televisiossa. Viime syksynä en katsonut töllöstä muuta kuin Salkkarit. Ja joskus joitain leffoja ja ajankohtaisohjelmia. Aiemmin olen toki seurannut myös Gossip Girliä, Prison Break:iä, mutta jotenkin mulla kiinnostus on aina lopahtanut kesken kaiken. Ja aikaa ei ole riittänyt TV:n edessä istumiseen. Tänä keväänä olen taas ollut vähän aktiivisempi kaukosäätimen käyttäjä..

Ainiin ja eilen alkoi maikkarilla se uusi Helsingin Herra -sarja. Sitä on ainakin näin aluksi yritettävä seurata alusta pitäen..

lauantai 8. tammikuuta 2011

Miitta-täti ja viikonlopun höpinät









Tämä viikonloppu on hurahtanut rauhallisesti leffojen, suurten karkkimäärien ja hyvän ravintolaruuan parissa. ELi siis rikoin jo uuden vuoden lupaustanikin rankalla kädellä, mutta jospa sitten loman loputtua pääsen jonkinlaiseen rotiin :D! Kävin mä kuitenkin myös salilla body pumpissa tänä aamuna eli jotain fiksua myös tehty! Huomenna suuntaan kouvolaan lehdistökuvauksiin ja sen jälkeen koreografiatreenit. Kotiin pääsen vasta illalla ja sitten olisikin jo painuttava pehkuihin, nimittäin maanantaina alkaa koulu jo kahdeksalta. Ja silloin on ensi-apua luvassa ensimmäiseksi!

Ainiin ja tänään illalla olen mukana Miitta-täti -ohjelmassa, joka tulee ylen ykköseltä klo 21.30 :D! Ou my gosh..uskaltaakohan sitä edes katsoa..