sunnuntai 17. tammikuuta 2010

torstai, viikonloppu ja kuvaukset


Vaikka torstaina olikin lyhyt päivä koulussa, olin niin väsynyt ja tympääntynyt. Kirjoitettiin kommentti äidinkielen tunnilla ja matematiikassa paahdettiin täysillä eteen päin. Onneksi lukio on kohta ohi! Mä tiedän kuitenkin sen, että kadun sanomaani jälkeen päin, koska silloin haluaisin varmasti vielä palata takaisin lukioaikoihin, niihin aikoihin joissa ollaan vielä niin tiiviisti kavereiden kanssa, nauretaan ja supistaan tunneilla, lintsataan joskus.. Noh seuraavana me kerrataan vektorit matematiikassa.. auts, sattuu ihan korviin, koska INHOAN VEKTOREITA SYDÄMENI POHJASTA!
Koulun jälkeen mulla olisi pitänytolla kampaaja, mutta se meno peruuntui kampaajan sairastumisen vuoksi, great..Noh, sitten mä vaan kipitin kotiin, söin ja lopuksi kiiruhdin kaverille laskemaan kemian arvosteltavia, saatiin ne jotenkuten loppuun .. onneksi, sillä palautus oli jo seuraavana päivänä. Pitäisi tosiaan aloittaa se kemian lukeminen yo:ta varten, helpottaisi kummasti tehtävien kanssa :D

Perjantaina kävin koulun jälkeen hölkkäilemässä ja saunomassa! Rentouttavaa näin pakkasten keskellä :) Illalla aika kuluikin poikaystävän kanssa ja suunnitellen seuraavaa päivää, mitä otan mukaan Helsingin reissua varten yms..LAuantaina mulla oli tosiaan sellaiset editorial -tyyppiset portfoliokuvaukset! Aivan sairaan mageeta settiä tehtiin; sain mm. pomppia sängyllä ja riehua tyynyn kanssa, esittää hienostelevaa leidiä ja vanhanaikaisen puhelimen kanssa saatiin myös todella erikoisia kuvia aikaiseksi..Viimeisissä kuvissa näytin niin erilaiselle, että ihan järkytti :D hiukset oli vedetty toiselle puolelle kireästi, joten "hiuksettoman puolen" kuvissa näytin jopa kaljulle! :D Ainakin melkein kaljulle, tai mitä nyt satuin näkemään tietokoneelta kun katseltiin mitä oltiin saatu aikaiseksi. Huippu kiva päivä, mutta illalla olin niiin väsynyt. Käytiin ostamassa vain pizza ja limpparia automatkalle ja hurauteltiin takaisin kotia.
Nyt taas uusin voimin alkavaa viikkoa kohti :) Ainiin ja illalla jännitetään sitten missikisoja televisiosta. Mulla on muutama kaveri kisaamassa siellä, joten heidän suuntaan lähtee kannustukset!!

2 kommenttia: