Näytetään tekstit, joissa on tunniste food. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste food. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannus

Olipas rentouttava juhannus! Tuli syötyä ja levättyä kaikki varastot täyteen, joten luulisi taas jaksavan! Tuli niin tarpeeseen tuo järvimaiseman tuijottelu. Ja hyvä ruoka ja kaikki mukava seura. Torstaina kun vihdoin viimein pääsin Mikkeliin, lähdin tapaamaan ystäviäni läheideen Jälkipeli-pubiin ja sieltä jatkettiin vielä Patteri-baariin pelaamaan pöytäcurlingia yömyöhään saakka :D Hyvä aloitus jussille, right? Perjantaina otettiin sitten suunnaksi Saimaa. Syötiin hyvää grilliruokaa, pelattiin petankkia, istuttiin laavulla ja juotiin viiniä. Kävin myös ahkerana tyttönä lenkkeilemässä ja uimassa (lue:kastautumassa). Oli muuten kylmää vettä! Heitin itse asiassa talviturkin jo hietsussa kesäkuun ekalla viikolla, joten kyllä se ei vetänyt ihan vertoja tälle. Kaikista huvittavimpana juttuna jäi mieleen se, että heräsin lauantaina aamulla ison koppakuoriaisen päältä :D hyiii.yök..

yea!!



 Tänään tapahtui sitten karu paluu arkeen tai no karu ja karu, vapaapäiväähän mä tässä vietän. Anyway, aika oli ryhdistäytyä ja hilata takamus salille. Teki hyvää vähän hikoilla ja saada ryhtiä elämään. SItten mä olen hoidellut vähän asioita, käynyt pikaisesti alennusmyynneissä ostoksilla ja ystävän kanssa Teatterin rakkaussalaateilla. Helmee!
lovelovelove

Eilen illalla lähdettiin katsoo kuuta, mutta kas kummaa mikä sumu odotti edessä!

pump it up!


 Huomenna onkin vuorossa yhden telkkariohjelman kuvaukset ja keskiviikkona toisenlaiset kuvaukset. Ja kääk nyt lähti käyntiin vika viikko 21-vuotiaana! Tättärää 1.7 räjähtää mittariin 22!

With Love, Elina


tiistai 28. toukokuuta 2013

Pilalle mennyt juustokakku ja juhlia


Hejj! Oon nyt ollut kaksi päivää labrahommissa. Viimeeksi olin viime heinäkuussa eli melkein vuosi sitten. En ollutkaan niin kujalla kuin luulin! Hah, kaikki sujui aika loistavasti, mitä nyt vähän eriskummallisia potilaita sattui eteen..mutta sehän kuuluu asiaan! Kaikkee näkee..

Viikonloppuna, tai no sunnuntaina, leivoin tosiaan sen mun elämäni ensimmäisen kakun! Lol.. se taas ei mennyt ihan niin nappiin..Ihailkaa kuvia! Nimimerkillä en_leivo_enää_ikinä...
Katastrofin ainekset...
Ja itse katastrofi! Palanut valkosuklaa ei enää tuossa vaiheessa kuulunut kakkuun :D
Viikonloppuna tuli muuten syötyä paljon hyviä ruokia! Söin mm. Globe Hopen kutsuvierasteltassa maailman parhaita hunaja-vuohenjuusto-makkaroita ja Rivoletossa vasikkaa perunamuusilla! Helmi! Alin oikea kuva sitten taas on top chef Akselin kutsuilta, itse asiassa viime torstailta, hyvää ruokaa namm :) Sain myös Akselilta ihka omaksi hänen keittokirjansa, se tulee niin käyttöön nyt!! Jee!

Viikonlopun mallikoulutuksista..Kouluttajankin on välillä poseerattava peiliin!



Ja mitäs muuta teinkään..niin torstaina oli ne parit kutsuvierastilaisuudet, ensin Stefans Steak Housessa ja myöhemmin Kaarnassa. Oli hyvät kemut, ei voi muuta sanoa! Ja aamuyöhön asti oltiin liikenteessä..Olin niin väsy, että piti kilometrin mittainen matka tulla taksilla kotiin..Perjantaina olin taas etsimässä uusia mallikasvoja toimistolle ja promoamassa. Ja oli myös ne A:n syntymäpäivät, jolloin mentiin illalla Rivolettoon juhlimaan. Ostin A:lle uuden nahkalompakon ja hiustenleikkuukoneen lahjaksi :D!


Kuva: Iltamakasiini, Jari Kupiainen. Kaarnan 4-vuotis synttäreiltä! Torstailta tämäkin..
Nyt koitan levätä ja saada voimia huomiselle! Suomen Huippumissikisat olisivat siis Le Bonkissa illalla..koko päivälle riittää tohinaa ja jee kiva nähä muita tyttöjä! :) Illan päätteeksi vielä olisi tarkoitus lähteä hiukan juhlimaan! Torstaina ansaittu vapaapäivä, jes!

maanantai 20. toukokuuta 2013

Suomen Huippumissi 2013 kilpailu

Hellou ja hyvää alkanutta viikkoa :) Mä oon aloittanut päiväni ihanasti nukkumalla hyvät yöunet, käymällä lounaalla ja tekemällä pienimuotoisen shoppailukierroksen kaupungilla! Äsken rantauduin kotia ja ajattelin ottaa pikkupäikkärit ennen kuin illalla meen salille nostelee punttei! Ihana! Taas ehti olla joku 1,5 vk väliä salilla käymisessä kun sattui ja tapahtui ja ei myöskään aina ihan ehtinyt. Nyt taas takaisin ruotuun :)

Eilisistä kuvauksista sen verran, että olen mukana Suomen Huippumissi 2013 kilpailussa (entinen Suomen Miss Globe)! Kuvattiin siis materiaalia lehdistölle eilen. Itse kilpailun finaali järjestetään 29.5 keskiviikkona Le Bonkissa. Sitä odotellaan..:) Hauskaa oli lähteä taas mukaan kilpailemaan, kerta kilpailun makuun päästiin jo tässä keväällä. Kokemuksia kokemuksia..:) 

Alla olevasta linkistä pitäisi kaiken järjen mukaan päästä tykkäämään mun kuvasta, mikäli ootte facebookkiin kirjautuneita. Arvostaisin sitä ja olisin kiitollinen tykkäyksistänne! :)


Sitten taas vähän sekalaisia kuvia viime viikolta :)

 Alla on kuva ensimmäisen kauden Top Chefin voittajan, Akselin, tekemästä annoksesta mulle <3 :="" aikana="" alkoi="" annoksen="" antoi="" br="" duunin="" ei="" ett="" helme="" hyv="" i="" ikinen="" iltapalaa="" iv="" j="" joka="" jotain="" joten="" kiertueella="" kiertueen="" kl="" korvista.="" kuukauden="" kuvitella="" kyll="" ljilt="" lkeen="" lohi="" lohta="" mieleenk="" mik="" mulle="" muuten="" n="" niin="" oli="" p="" pikkuhiljaa="" se="" sy="" taivaallisen="" toi="" tulemaan="" tuli="" tullut="" ty="" tys="" ulos="" vaan="" valehtelematta="" voitte="">
 Vihdoin viimein löysin kauan etsimäni leopardihousut!! Oon ihan täynnä rakkautta! Noissa on kivat vetoketjut lisänä :) Ne on nyt niin kovasti in action!!
 Alla olevat ovat sieltä Groomin kutsuvierasjuhlista! Mä huolehdin taas, että porukalla ei saily suut kuivina ;D Kuvat: Lars Johnson




Ja loppuun vielä kuva kun odoteltiin päivistyksessä mun pyelonefriittidiagnoosia :) Hih, muru oli mukana saattelemassa :)

Nyt lepii, että jaksetaan taas treenaa! Huomenna mulla onkin myös täysin vapaapäivä. Ei mitään tiedossa :) Jippii!

Love with, Elina

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

VIikonlopun kuulumiset!

Ihanaa aurinkoista sunnuntaita!  Mulla on ollut kiva viikonloppu, vaikka perjantaina aamulla mun ääni oli kadonnut tuhkatuuliin. Kuulostin ihan mörölle oikeasti! Joku kauhuelokuvan tai sketsihahmon sekoitus..Huvitti oikein itseänikin. No, mutta nyt se alkaa palautua. Perjantaina näin pitkästä aikaa kunnolla luokkakavereitani yhteisen illan merkeissä. Lauantaina taas käytiin kiertelemässä ympäri Helsingin keskustaa ja ihasteltiin ravintolapäivän pikkukojuja. Mä haluaisin niin osallistua seuraavalla kerralla! Syötiin ainakin neljässä vai viidessä paikassa kaikkea kivaa; lammasvartaita, jotain ihmeellisen hyviä vehnäkääröjä (kuva alla), sushia (kuva) , kevätkääryleitä yms. Kaikki oli super hyviä ja voi miten ihanaa on nähdä kun toiset ovat panostaneet ja nähneet oikeasti vaivaa saadaakseen toimivan ruokakiskan! Lauantai illan päätteeksi käytiin vielä ystäväni syntymäpäivillä Kalliossa ja lopuksi siirrtyttiin kotiin katsomaan Euroviisuja! En olis uskonut Kristan jäävän niin hännille, aika yllätyksenä tuli! :D Siellä oli paaaaljon paljon huonompiakin esityksiä.

Tänään sunnuntaina mulla alkoi sitten päivä kuvauksilla, joista myöhemmin lisää. Vielä en saa julkisesti toitottaa mitään niistä :) Kuvausten jälkeen A vei mut Fredan Tamariniin (kotiluola!!) syömään ihanaa thaikkuruokaa. Mä siis niiiiiin rakastan thaimaalaisia makuja. Tänään otin taas pineapple carryn (kuva alla) ja se oli varmaan se miljoonas kerta putkeen. Hihi. Toi annos vaan on vienyt mun sydämen!













 Tosi mageen näköisiä kukkakoristeita löytyy Espan lyhtypylväistä! Vaikeaa oli valita omaa suosikkia, mutta kyllä tuo yllä oleva "Puku" vei voiton lopulta!
                                                  Ja toi teksti. Niin totta. Muistaa!

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäishommia

Ihanaa oon pystynyt jo syömään kunnolla ja hyvien ruokapatojen äärellä ollaan oltukin! Tosin hampaan koloihin jää ikävästi ruokaa, mutta tuleehan ne sieltä pois..joskus. Ollaan syöty paljon lammasta, naudan sisäfileetä ja ihania uunilohkoperunoita kasvisten kera! Tänään käväisin salillakin kun palailtiin mökiltä. Ja nyt kädet tietää tehneensä jotain, semmoinen vapina että huh :) Mökillä sain myös ihan hyvin luettua tenttiin, vaikka oli muutakin kivaa ohjelmaa. Potkittiin vähän palloa ulkona, ajeltiin mönkijällä, pelattiin Aliasta jne. Pääsiäismunia ja karkkiakin tuli syötyä ähkyyn saakka hyi :D mutta teki hyvää ;) Menipä aikakin täällä Mikkelissä hyvin nopeasti! Huomenna paluu takaisin Helsinkiin. Kaikkea kivaa onkin tiedossa tentin lisäksi, nimittäin kuvaukset ja hiustenpidennysten laitto vihdoin viimein!!!



Parasta suklaata ikinä!

Lammasta nam nam..

Mönkijämestarit!

Käytiin eilen myös vähän shoppailemassa äidin kanssa! Mukaan lähti alla olevassa kuvassa esiintyvä neonkeltainen liivi jota olin kuolannut jo pitkään. Ja nyt se oli viimein alennuksessa! Tilaukseen laitettiin myös uudet silmälasit jee..:)

Ja naamaa..:D


Nyt hoitelemaan muutamia paperihommia, sitten A:n luokse viettämään iltaa :) Heippa!


/E

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kidutus



Huomenna taas joudun siihen helkutin hammaskidutusleikkaukseen. Eli leikataan siis vaihteen vuoksi oikean puolen viisurit! Ei niinku yhtään huvittas, kaikki pääsiäiset ja muut vielä tulossa..En voi syödä pääsiäisherkkujakaan näillä näkymin..lammas ois niin rakkautta tässä vaiheessa. Toivottavasti porukat tekee mulle hyviä keittoja!! nojoo mut ei ne paljon lohduta, kun olisi lammasta tarjolla. Tiedän, että jos sorrun niin leuat on taas niin tajuttoman kipeet ja se hammassäryn määrä..+ ne kaikki lihapalat siellä tikkien seassa. No thanks. Viimeeks tein sen virheen ja hammaskuopista puski koko viikon menu ulos..en halua kokea sitä uudestaan.

Tänään kävin tekemässä tentin, söin, sitten mä vähän nukuin, söin taas, kirjotin silsasienistä ja lopulta lähdin kavereiden kanssa ravintola Hiiteen. Sieltä suhautin vielä salille vääntämään kädet hapoille. Teki hyvää.....Nyt vielä vähän tietokonehommia ja sit unta palloon. Huomenna on oltava skarppina! Tai no mitä väliä sillä oikeestaan on ku saan parit rauhottavat ennen leikkausta. Tokkurainen kun kuitenkin olen...



Tein muuten sairaan hyvää proteiinipannaria sunnuntaina. Aijai mitä herkkua. Sovelsin omasta päästä ohjeen ja laitoin kaikkea vähän sikin sokin ilman mittaa. Oon muuten huono noudattamaan yleisestikin ohjeita ruuanlaitossa. Tykkään ottaa riskejä! xD Toivottavasti muistaisin seuraavalla kerralla kuitenkin tuon ohjeen suurin piirtein, jotta tulisi taas yhtä hyvää..



Lukuhommia...





Nyt nati nati <3

/Elina

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Wonderit, Sirkusta ja ravintolaa!

Viime viikonloppu meni siellä Espoon Serenan Wondereissa. Perjantai sekä lauantai. Sunnuntaina taas meni Hair& Beauty messuilla Selättimen parissa työskentelyssä. Oli kyllä ihana, mutta rankka viikonloppu! Samalla HIFK voitti sm-kultaa jääpallossa eli oli senkin puolesta aihetta iloon. Kulunut viikko onkin mennyt kouluhommien parissa, vähän enemmän ja vähemmän. Välillä iskee ihan helkutinmoinen laiskuus :D varmaan johtuu siitä, että ollaan oikeastaan koko alkutalvi puuskutettu menemään tuhatta ja sataa. Ja nyt se tuntuu niin mielessä kuin kropassakin. Tämä viikonloppu olikin ensimmäinen vapaa viikonloppu TÄNÄ VUONNA. Outo tunne :D Tosin ohjelmaa oli järkätty niin, ettei kotona todellakaan vain lepäilty. Äiti oli käymässä, joten ohjelmaan kuului niin shoppailua kuin ravintolassa syömistä. Itse asiassa kävin nyt viikonloppuna kolme kertaa raflassa syömässä. :D Perjantaina pihviravintola Amigossa, lauantaina sitten Teatterissa perinteiset saldet ja illalla vielä Kappelissa. Eilen kävimme myös katsastamassa Alegria sirkuksen, joka on parhaillaan Suomessa keikalla. Oli kyllä magee kokemus sekin ja ihan omaa luokkaansa kun vertaa vaikka Sirkus Finlandiaan :D

Sitten kuvien pariin..ensin vähän viime viikonlopulta ja loppuun tätä viikonloppua:



Sain toimia jätskimyyjänä ;) Jekkusorberttia!!

Niin ja maanantaina olin tosiaan kutsuvieraana Serenassa. Ihanaa oli kerrankin olla vapaalla ulkona tyttöjen kanssa! Ja villivirtakin tuli tietysti testattua haha! Paljussa kävin myös elämäni ekaa kertaa jihuu, pieniä iloja :) Tarjolla oli myös erikoinen jägermaister-henkinen menu, joka sisälsi mm. jekku bbq-kastiketta ja jekkusinappia :D..

Selätin hommia ;)

Kappelissa :)

Ennen sirkusta oli otettava kuoharit!

Ja loppuun vielä ruokakuvat :D

Nyt on sunnuntain treenit myös vedetty, mahakin täynnä sipulikeittoa ja kanawokkia, joten päikkärit kutsuu! Illalla sitten ryhtiliike ja mikrobilsan kirja käteen.......

<3:llä Elina

torstai 21. helmikuuta 2013

Toipilaana

Ihanaa hiihtolomaviikkoa! Vaikka mulla tosiaan toissapäivänä leikattiin kaksi hammasta, mun menoa ei pysäytä mitään :D Hulluna ihmisenä kävin jopa salilla ja meinasin kyllä tänään illemmalla uudestaan. Kunhan en ihan täysillä vedä niin ei kai mulle mitään käy..(pitää koputtaa puuta). Kivut ovat olleet kovia, mutta aika hyvin oon lääkityksellä peittänyt ne. Buranapäissään heilutaan etiäpäin!

Eilen olin myös katsomassa HIFK vs. Botnia -peliä, nyt nimittäin alkoivat play offssit vai mitkä ne lie on :) Ehdin käydä myös shoppailemassa kaikkea kivaa pientä ja juomassa jäälatet ystävän kanssa. Kaikkea kylmää ja melko nestemäistä voin syödä ja juoda. Kuumaa ei saa, koska se provosoi verenvuotoa, vielä kun haava on tuore..Lähinnä olen syönyt pinaattikeittoa, protskujuomia ja survottuja marjoja ja mehukeittoja. Litistelin myös kananmunia mössöksi pinaattikeiton joukkoon, vaikka se tekikin vähän kipeää suussa.

Hymyileminenkin muuten sattuu, saatikka sitten nauraminen! Voi, että mulla on kestämistä. Ensimmäinen päivä ja varsinkin ensimmäiset tunnit leikkauksen jälkeen kun ei saanut puhua. Se tuotti tuskaa. Mä kun olen aina tottunut hölöttämään kaikkea tyhjän päiväistä täällä kotona. Mutta nyt paranemaan päin ollaan menossa..:) Turvotusta mulle ei tullut lähes yhtään, mikä on loistojuttu! Toisille on kuulemma noussut tennispallon kokoinen patti leukaan, joten mulla kävi hyvä tuuri. Ja oli taitava kirurgi kyseessä! :) Lääkäri oli kyllä todella huomaavainen ja otti huomioon mun pelkäämisen. Alkuun sain rauhottavat ja mulle myös laitettiin maximimäärät puudutetta. En tuntenut yhtään mitään, mikä oli helpottavaa. Silti itkeskelin yksin leikkauspeiton alla (haha ajattelin, että onneksi saan olla siellä piilossa ja itkeä rauhassa) ja tärisin kuin mikäkin vekotin. Rauhottavat ei kyllä tepsineet niinkuin olisi pitänyt..
No, onpahan ohi nyt! Keväämmällä on sitten oikean puolen hampaiden vuoro! ää :D





Tein muuten sunnuntaina omatekoista pizzaa!

Ja pizzan lisäksi tarjoilin alkuruokana sellaisia tortillapohjaan tehtyjä kääröjä, joiden sisälle tuli pilkottua naudanlihaa, turkkilaista jugurttia ja creme bonjour pippurilevitettä. Ja kaikki mixattuna sekaisin! Ihan sika hyvää..

Siinä ne nyt komeilee yöpöydällä. Palat viisautta!