Näytetään tekstit, joissa on tunniste Promotion. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Promotion. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Paljon kaikkea :)

En ole ehtinyt kauhiasti päivitellä, kun on ollut niin paljon menoa! Niin vapaa-ajan menoja kuin duunikuvioitakin. Risteilyillä tuli tosiaan oltua reilu viikko sitten tekemässä promoja ja samalla olin mukana palkitsemassa Miss World Sweden voittajaa. Laivalla oli kyllä huippua ja oli kiva käydä myös Tukholmassa shoppailemassa :) Kahteen otteeseenkin jopa ;) Outoa oli nimittäin vetäistä kaksi risteilyä putkeen. Mitäs mä sitten olen tehnyt, no labratöitä, järjestellyt castingia toimistolla ja nähnyt paljon kavereita! Ja juhlittu myös :) Ihanaa, kerrankin on tulossa ja on jo meneillään sellainen kesä, josta olen pitkään haaveillut! Vapaa-aikaa ja töitä (kivoja ja vaihtelevia!!) sopivassa suhteessa!! Lomaa enemmän ;) Ainakin näin kesäkuussa ja heinäkuun alussa. Varattiin myös Barcelonan matka elokuun alkuun!! Matkavinkkejä saa heitellä, jos kävijöitä löytyy! :)



Sain mun ihanilta pomoilta lahjan <3 br="" loooove="" pure="">








Tänään kävin myös ihastelemassa ystäväni vauvaa, vajaan viikon vanhaa. Voi, on se niin ihmeellistä nähdä uuden elämän alku ja niin viaton :) Ihana! Sitten mulla oli kuvaukset ja saatiin erittäin hyvää matskua aikaiseksi. Nyt olen käymässä kotona ja tarkoituksena on lähteä vielä ulos ystävän kanssa. Aamulla vain on jo seiskalta herätys, sillä on ehdittävä kahdeksalta lähtevään junaan..:D Mikkeliä ja juhannusta kohti!!

With love, Elina

torstai 6. kesäkuuta 2013

Työmatkalle

Moikka! Tulin vain pikaisesti päivittämään, että huomenna on lähtö työmatkalle ja palaan vasta tiistaina. Kyseessä on Silja Symphonyn risteily x2 :D eli pari edes takas lähtöä putkeen..Huomenna aamulla on lisäksi kuvaukset ennen laivaan astumista. Hektinen päivä siis tiedossa :)

Kuva: Iltalehti

PS: Miten Iltalehti onkaan onnistunut meidän ilmeiden vangitsemisessa, haha! Mä niin hymyilen aina tälle kuvalle kun nään sen.


Eipä sitten muuta kuin, että palaillaan taas tiistain jälkeen! Viettäkää kiva loppuviikko!

With love, Elina

maanantai 20. toukokuuta 2013

Suomen Huippumissi 2013 kilpailu

Hellou ja hyvää alkanutta viikkoa :) Mä oon aloittanut päiväni ihanasti nukkumalla hyvät yöunet, käymällä lounaalla ja tekemällä pienimuotoisen shoppailukierroksen kaupungilla! Äsken rantauduin kotia ja ajattelin ottaa pikkupäikkärit ennen kuin illalla meen salille nostelee punttei! Ihana! Taas ehti olla joku 1,5 vk väliä salilla käymisessä kun sattui ja tapahtui ja ei myöskään aina ihan ehtinyt. Nyt taas takaisin ruotuun :)

Eilisistä kuvauksista sen verran, että olen mukana Suomen Huippumissi 2013 kilpailussa (entinen Suomen Miss Globe)! Kuvattiin siis materiaalia lehdistölle eilen. Itse kilpailun finaali järjestetään 29.5 keskiviikkona Le Bonkissa. Sitä odotellaan..:) Hauskaa oli lähteä taas mukaan kilpailemaan, kerta kilpailun makuun päästiin jo tässä keväällä. Kokemuksia kokemuksia..:) 

Alla olevasta linkistä pitäisi kaiken järjen mukaan päästä tykkäämään mun kuvasta, mikäli ootte facebookkiin kirjautuneita. Arvostaisin sitä ja olisin kiitollinen tykkäyksistänne! :)


Sitten taas vähän sekalaisia kuvia viime viikolta :)

 Alla on kuva ensimmäisen kauden Top Chefin voittajan, Akselin, tekemästä annoksesta mulle <3 :="" aikana="" alkoi="" annoksen="" antoi="" br="" duunin="" ei="" ett="" helme="" hyv="" i="" ikinen="" iltapalaa="" iv="" j="" joka="" jotain="" joten="" kiertueella="" kiertueen="" kl="" korvista.="" kuukauden="" kuvitella="" kyll="" ljilt="" lkeen="" lohi="" lohta="" mieleenk="" mik="" mulle="" muuten="" n="" niin="" oli="" p="" pikkuhiljaa="" se="" sy="" taivaallisen="" toi="" tulemaan="" tuli="" tullut="" ty="" tys="" ulos="" vaan="" valehtelematta="" voitte="">
 Vihdoin viimein löysin kauan etsimäni leopardihousut!! Oon ihan täynnä rakkautta! Noissa on kivat vetoketjut lisänä :) Ne on nyt niin kovasti in action!!
 Alla olevat ovat sieltä Groomin kutsuvierasjuhlista! Mä huolehdin taas, että porukalla ei saily suut kuivina ;D Kuvat: Lars Johnson




Ja loppuun vielä kuva kun odoteltiin päivistyksessä mun pyelonefriittidiagnoosia :) Hih, muru oli mukana saattelemassa :)

Nyt lepii, että jaksetaan taas treenaa! Huomenna mulla onkin myös täysin vapaapäivä. Ei mitään tiedossa :) Jippii!

Love with, Elina

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Wonderit, Sirkusta ja ravintolaa!

Viime viikonloppu meni siellä Espoon Serenan Wondereissa. Perjantai sekä lauantai. Sunnuntaina taas meni Hair& Beauty messuilla Selättimen parissa työskentelyssä. Oli kyllä ihana, mutta rankka viikonloppu! Samalla HIFK voitti sm-kultaa jääpallossa eli oli senkin puolesta aihetta iloon. Kulunut viikko onkin mennyt kouluhommien parissa, vähän enemmän ja vähemmän. Välillä iskee ihan helkutinmoinen laiskuus :D varmaan johtuu siitä, että ollaan oikeastaan koko alkutalvi puuskutettu menemään tuhatta ja sataa. Ja nyt se tuntuu niin mielessä kuin kropassakin. Tämä viikonloppu olikin ensimmäinen vapaa viikonloppu TÄNÄ VUONNA. Outo tunne :D Tosin ohjelmaa oli järkätty niin, ettei kotona todellakaan vain lepäilty. Äiti oli käymässä, joten ohjelmaan kuului niin shoppailua kuin ravintolassa syömistä. Itse asiassa kävin nyt viikonloppuna kolme kertaa raflassa syömässä. :D Perjantaina pihviravintola Amigossa, lauantaina sitten Teatterissa perinteiset saldet ja illalla vielä Kappelissa. Eilen kävimme myös katsastamassa Alegria sirkuksen, joka on parhaillaan Suomessa keikalla. Oli kyllä magee kokemus sekin ja ihan omaa luokkaansa kun vertaa vaikka Sirkus Finlandiaan :D

Sitten kuvien pariin..ensin vähän viime viikonlopulta ja loppuun tätä viikonloppua:



Sain toimia jätskimyyjänä ;) Jekkusorberttia!!

Niin ja maanantaina olin tosiaan kutsuvieraana Serenassa. Ihanaa oli kerrankin olla vapaalla ulkona tyttöjen kanssa! Ja villivirtakin tuli tietysti testattua haha! Paljussa kävin myös elämäni ekaa kertaa jihuu, pieniä iloja :) Tarjolla oli myös erikoinen jägermaister-henkinen menu, joka sisälsi mm. jekku bbq-kastiketta ja jekkusinappia :D..

Selätin hommia ;)

Kappelissa :)

Ennen sirkusta oli otettava kuoharit!

Ja loppuun vielä ruokakuvat :D

Nyt on sunnuntain treenit myös vedetty, mahakin täynnä sipulikeittoa ja kanawokkia, joten päikkärit kutsuu! Illalla sitten ryhtiliike ja mikrobilsan kirja käteen.......

<3:llä Elina

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Sählä

Iltaa! Tänään tuli taas sähellettyä vaihteen vuoksi. Tipautin kotiavaimet nimittäin tuonne meidän hissikuiluun. Siinä taas hetken kirosin vittusaatanat rappukäytävässä ja tajusin ettei A ole kotona eikä tule olemaankaan moneen tuntiin. Mietin jo hetken miten pääsisin itse hissikuiluun, mutta onneksi unohdin ajatuksen. Voisi olla aika vaarallista. Soitin sitten talonmiehelle. Hän oli kovin kiireisen oloinen ja päivitteli kuinka tärkeä meno hänellä on ja kyseli ettenkö voi odottaa huomiseen. Noh, kun kerroin tilanteeni, hän ei voinut jättää mua reppanaa käytävään vaan tuli jonkun ajan päästä paikalle ja saatiin avain pois sieltä hiton kuilusta! Onneksi se ei ole kovin syvä. Talkkarin kanssa yhdessä päätettiin, että minä pienempänä (talkkarillamme on kovin iso maha) ängen itseni, puoliruhoa, roikkumaan kuiluun hissin ollessa pysäytettynä vähän mun yläpuolelle. Oli aika pelottava tilanne. Mitä jos se hissi olisikin rojahtanut alas! Silloin olisin katkennut kahtia hyi :D No, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Pääsin kotiin ja saman tien letkahdin sängylle tyytyväisenä TV:n eteen.



Ja nyt pitäisi olla nukkumassa, koska aamulla ylös jo ennen kukonlaulua. Patologiaa ja bakteriologiaa. Ja jälkimmäisestä työkoe iltapäivällä. Illalla sitten muutama duunijuttu hoidettavana ja jospa sitä pumppiinkin kerkiäisin niin hyvä olisi. Perjantaina alkaa sitten taas työrupeama loppuviikoksi ja ohjelma näyttää tältä:

Pe: 8.00-14 koulua
14.30 Kipin kapin toimistolle ja lähtö Serenaan Espooseen. Wonderit!
16.00 - 02.00 jekun tykitystä. Tosin olen ystäväni kanssa VIP:issä niin siellä voi olla rauhallisempaa!
Varmaan 3.00 maissa olen kotona ja pääsen vihdoin nukkumaan. Semi pitkä päivä.

La: 15 jälkeen taas toimistolle.
17-02.00 duunit, samat kuin perjantaina
Paluu taas samoihin aikoihin luultavasti.

Su: 8.30 Hair & Beauty messut Finlandia talolla. Ja siellä meneekin klo 18.00 asti.

Kyllä taas tietää tehneensä jotain :) Maanantaina mulla on onneksi vapaa ja silloin on mun vuoro lähteä vähän tuulettumaan. Serenassa järjestetään silloin nimittäin jekun kutsuvierasbileet!!

Mutta NYT, vihdoin viimein kone kiinni ja pää tyynyyn! Öitä! :)

lauantai 23. helmikuuta 2013

Tampere

Eilen olin taas pitämässä castingia Itäkeskuksessa. Ja kävin myös testaamassa SATS:in uudehkoa 30 minuutin mittaista Grit Strenght-tuntia. Aivan mahtava, kyllä sai hien pintaan ja reisiin tuntuman. Jalat olivat hyytelöä hetkessä kunhan tekee täysillä! :)No, mutta kohta sitten olisi taas lähtö töihin, tällä kertaa vuorossa on Tampere! Siellä siis Onnen ongen merkeissä taas pilkitään ja yritetään herättää ihmisten mielentiintoa :D Ja illalla kun palaillaan takaisin Helsinkiin, niin olisi tarkoitus vielä mennä syömään Tony`deliin bulevardille. Ah ihanaa, jospa jo uskaltaisin ottaa kunnon pihviä tai broilerifileetä..:)

lauantai 16. helmikuuta 2013

Pilkkimässä

Normipäivä...

perjantai 15. helmikuuta 2013

Mallijahti, veneitä ja onnen onkimista

Eilinen päivä vierähti koulun päätteeksi kauppakeskus Itiksessä, jossa siis bongailtiin ja koekuvattiin uusia mahdollisia mallikasvoja. Toimistollamme on nimittäin tulossa piakoin casting :) Ja samalla etsiskelemme uuden mallirealitysarjan toiseen tuotantokauteen tulokkaita. Ensimmäinen tuotantokausi on parhaillaan menossa FOX-kanavalla ja ohjelma kulkee nimellä Viivin mallijahti! Kannattaa checkkailla jos kiinnostaa moinen! :) Ajankohta on aina perjantaisin klo 17.30 ja uusinta tulee sunnuntaina puolen päivän kieppeissä, en muista tarkkaa kellonaikaa..

Tänään olin sitten taas Venemessuilla promoilemassa ja voi, että miten mukava tiimi meillä olikaan siellä! Aivan huipputyyppejä kaikki ja taas poiki hyviä uusia kontakteja tulevaisuutta ajatellen..:)Duunia duunia! Huomenna myös jatketaan vielä promoilla. Kyseessä on RAY:n lanseeraama uusi mobiilipeli nimeltään onnen onki, jota edustetaan hienoissa pilkkihaalareissa ja karvahatuissa ympäri Helsingin keskustaa!! :D ja samalla tietty pelaillaan onnen onkea ja haetaan hyviä saaliita!! ;)

Ja alla taas sekalaisia kuvia:

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Venemessut

Taas on ollut tohina päällä! Oon ollut niin paljon menossa, että ihan pyörryttää. Vielä viikko olisi puhistava, ja sitten luultavasti helpottaa ja pystyn keskittymään kouluunkin paremmin. Mulla ei ole ollut vapaapäivää piiitkään aikaan. Eikä vielä viikkoon tule olemaankaan. Ensi viikonloppukin menee töiden merkeissä kokonaan sunnuntaita myöten. Nyt viimeisinpämä olin Venemessuilla promoilemassa. Alla siitä pari kuvaa. Joukossa myös vähän sekalaisia kuvia sieltä sun täältä ja kommentteja heitelty sekaan..


(kuva:iltamakasiini.fi)
Viskimessujen vessasta :D
Saatiin uusi pesukone! Siinä on myös kuivausrumpu samassa eli helpottaa elämää kummasti ;) Ja muutenkin aika luksus ihmeellisimpine toimintoineen..
Oon käynyt myös paljon Simonkadun Fressillä treenailemassa. Mukavaa vaihtelua Satsiin, vaikka pidänkin sitä parempana..huomenna taas elielille combattiin ja pumppiin!
Ruokaa :D
Oon hurahtanut jakkutyyliin!! Tunnen itseni niin asialliseksi :D hahaa

Oon myös kokkaillut huippuhyviä bataattiranskalaisia ja omatekoisia lihapullia...
Ja karkkia<3



Nyt Salkkarit ja pari muuta ohjelmaa nauhalta, sitten pikakertaus huomiseen virologian tenttiin ja kylmänviileästi tenttimatskut tyynyn alle! :D on toiminut aikaisemmin ;)

tiistai 5. helmikuuta 2013

Tropiclandiaa ja Jussigaalaa

Hyvää helmikuuta! Kulunut viikko oli ehkä rankin ikinä huonojen yöunien takia. Mutta onneksi tekemiset olivat taas sen verta kiinnostavia, että kyllä sitä ihminen taas sai rutistettua itsestään kaiken irti! 11 tuntisia duunipäiviä, satoja kilometrejä ajettavaa, paljon asioiden hoitamista ja juoksemista paikasta toiseen, sekä tietenkin 4 tunnin yöunet viitenä yönä putkeen. Ja kaikki kouluhommat siihen päälle. Voin kertoo, että oli nuppi sekaisin ja järkeviä ajatuksia harvassa :D. Ja on vieläkin. Tosin jos en olisi viime yönä saanut nukuttua 10 tuntia niin olisin varmaan tänä aamuna joutunut hullujen huoneelle :D. Anyway oli kyllä taas ikimuistoinen ja kiva viikonloppu! Ensin Vaasan Tropiclandiassa allasbileet ja sunnuntaina heti perään Jussigaala 2013! Love my job :) Nyt on rennommat 1,5 viikkoa edessä, tosin koulun puolesta taas kiristyy...



Joku univelkainen sekopää se siellä :D