torstai 9. joulukuuta 2010

Terveisiä vaan täältä kaaoksen keskeltä! Tai oikeastaan pahin on jo, koska katto ei onneksi enää tiputa vettä, mutta helvetin likaista täällä silti on. Joudutaan siis kaiken varalta pitämään nuo maailman rumimmat astiat kodin lattialla. Ja telkkari sekä blu-ray-soittimet lähtivät evakkoon ikkunalaudalle sateen tieltä..
Kaikki alkoi viime sunnuntaina, kun kotiin tullessani kuulostelin outoja ääniä; aivan kuin vettä tippuisi jostain..tap..tap..kiersin koko kämpän ympäri ja huomasin kauhukseni nojatuolissa märkiä pisaroita, lattiakin oli useammasta kohdasta märkä ja mikroaaltouunikin oli ehtinyt kostua. Ou my gosh, arvatkaa vaan meninkö paniikkiin! Olin yksin kotona, koska poikaystävä oli pelimatkalla. Siinä sitten etsin apua kissojen ja koirien kanssa, kunnes sain hälytettyä pari huoltomiestä tänne hätiin. He toivat tosiaan muutamia astioita ja lupasivat tehdä asialle jotain. No, kyllähän se tiputtaminen sitten loppui, mutta alkoi seuraavana päivänä uudestaan. Ja myöhemmin huomattiin, että vuoto oli ehtinyt jo levitä eteiseen olohuoneen puolelta. Astiat ehtivät täyttyä kunnolla ennen kuin asianmukaiset kunnostajat saatiin katolle hommiin. Yöllä oli aika tuskaista nukkua, kun vähän väliä kuului plups tai tap tap, kun vesipisarat putoilivat katosta..
Nyt tilanne on sitten rauhoittunut, huoltomiehet ovat tehneet hätäpaikkaukset katolle ja kaikki on toistaiseksi kunnossa. Kunhan nyt vielä aloittaisivat varsinaisen kattoremontin piakoin..



Nyt sitten muihin vähän iloisempiin kuviin: carryinen broileripatonki nam<3
Ja muutamia asukuvia:



Ihanaa, että huomenna on perjantai! Suunniteltiin poikaystävän kanssa, että menisimme katsomaan Rare Exportsin. Muuten olenkin sitten yksin koko viikonlopun, sillä poikaystävä lähtee lauantaina aamulla pelimatkoille..

2 kommenttia:

  1. Voi ei :( Niin huonoa tuuria! Toivottavasti saatte katon pian kuntoon<3

    VastaaPoista
  2. emmi: Jeap, kyllä otti päähän :D! Taloyhtiö kun ei ole hoitanut hommia kunnolla joskus aikoinaan niin nyt sitten kärsitään! mutta eiköhän tää tästä :)

    VastaaPoista