Ihanaa viikonloppua<3
perjantai 21. syyskuuta 2012
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
What happens in Tallinna, stays in Tallinna
Tallinnan reissu oli aivan törkeen mahtava!! Aloitettiin matka jo rennosti jekkushoteilla lautassa ja perillä sitten majoituttiin Sokos hotel Viruun ja lähdettiin suoraapäätä Vapianoon lounaalle. Lounaan jälkeen meillä oli ohjelmassa savipatsaan tekoa alastomasta miesmallista :D Haha, oli siinäkin ihmettelemistä! Inspiraatiokin oikein lähti virtaamaan kun sai alle vähän viiniä..Ja valmiit patsaat saatiin tietysti kotia muistoksi! :) Kello taisi olla kahdeksan kieppeillä kun palattiin takaisin hotellille vähän siistiytymään ja tunnin perästä meitä olikin odottamassa limusiinikyydit illallispaikkaan!! Oli vähän huuli pyöreenä siinä vaiheessa, meihin oltiin panostettu oikein olan takaa :D..Illallisella syötiin sitten hyvin, seurusteltiin keskenämme ja puolen yön maissa palattiin taas takaisin hotellille. Siitä alkoikin rankka biletys hotellin yökerhossa! Jekkua, jekku mojitoja, jekkua ja vielä vähän lisää jekkua..Tietysti päälle myös paljon tanssimista ja naurua!! Pilkun jälkeen lähdettiin vielä huitelemaan Tallinnan kaduille ja lyöttäydyttiin johonkin strippiklubille. Aamuyöllä vielä jatkettiin meidän hotellihuoneessa juhlintaa, huhhuh, sen näköinen oli huone herättyämme parin tunnin unien jälkeen: Vedet kylpyammeessa, pasteijoita lattialla, avattuja juomia..:D Voi elämä, oli kyllä huikeen hauska reissu!! :)
Nyt keräilen vielä voimia, tuosta reissusta ei näköjään palauduta ihan helpolla :D!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012
Tallinnaan!
Huomenna firman porukalla kohti Tallinnaa! Tiedossa siis ankaraa juhlintaa, koska team Jägermaister pääsee valloilleen ja firman piikkiin mennään :D. Ollaan Viru-hotellissa yötä ja maanantaina sitten palataan takaisin tänne pohjoiseen. Meille on järkätty kaikkea ohjelmaa perillä ja mulla on ollut nyt illalla aivan kauhea vaatekriisi mitä otan mukaan sinne!! Otan muutaman eri mekon ja jotain normivaatetta matkustamiseen. Eli siis viikon vaatteet haha :D En osaa pakata fiksusti.
Palataampa sitten kuluneeseen viikkoon, joka on ollut tosi kiva ja energinen! Oon herännyt melkein joka aamu jo kuudelta aamulenkille ennen koulua. Ja koulussa on ollut kivaa, labrat alko ja alotettiin ne keuhkojen funktionaalisilla tutkimuksilla (me tosin innostuttiin kuuntelemaan suoliääniä hehheh). Oon myös nähnyt paljon kavereita, tehnyt töitä ja shoppailtukin on koko syksyn edestä. En aijo jalallanikaan astua vähään aikaan vaatekauppoihin :D En kestä houkutuksia! Oon ostanut mm. pari uutta ihanaa talvitakkia, parit kivat kengät, pari neuletta, toppeja, paitoja yms pikkusälää. Laittelen niistä kuvia heti alkuviikosta kunhan kerkiän :)
Tänään olin sitten Habitare-messujen jatkoilla duunissa Klaus K:n Ahjossa. Tarjoiltiin vain tunnin ajan alkudrinksui ja sitten buffet-pöydän kautta pois :D Paras hetki noissa promohommissa on se, kun pääsee herkkujen äärelle :D Kaikissa tollasissa vip-hommissa ja muissa kutsuvierastilaisuuksissa on niin hyvät safkat :P..
Sitten sekalaisia kuvia viime päiviltä:
(aika kivoja kortsuja jaettiin koulun tapahtumassa demarien pisteellä :D)
Nyt meikä painuu peiton alle, good night <3

torstai 6. syyskuuta 2012
Klaus K:n Ahjo & Skumppatilaisuus
Kohta alkaa tämäkin viikko olla purkissa!:) Alkuviikko oli mulla vapaata muuten paitsi koulua oli tietty päivällä. Eilisen illan vietin sitten Klaus K:n Ahjossa Bulevardilla eräässä yksityisessä skumppatilaisuudessa vierasvastaavana ja katsoin myös, että skumppatarjoilu pelasi ;). Oli todella miellyttävä tilaisuus ja paikkana Ahjo oli mahtava! Täytynee mennä uudestaan lasillisille joku päivä..:)
Tänään sitten tulin koululle jo ajoissa syömään, kirjoittelemaan työraportteja, hoitamaan pari duunijuttua, joissa ole vastaavana ja MYÖS lukemaan vähän tenttiin, joka mulla alkaa reilun tunnin päästä. Huoh, saa nähdä mitä siitäkin tulee :D. Tentistä suoraan ajelen sitten Caruselliin Eiranrantaan, jossa mulla on Aperol promoa loppuilta. Ja huomenna painetaan myös Aperolia, mutta paikkana on tällä kertaa Olympix! Siitä on sitten hyvä vaihtaa vapaalle ja lähteä parin kaverin kanssa Helsingin yöhön ;)!!

sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Juontoa ja kruunaamista!
Pitkästä aikaa :D! Oon taas touhunnut vaikka mitä viime aikoina, koulut alkoivat viikko sitten, promoja on tullut tehtyä ja nyt viimeisinpänä eli tänä viikonloppuna olin kruunaamassa uuden Savon Neidon ja samalla juonsin tapahtumaa. Viikonloppu oli siis täynnä puuhaa, valmensimme tyttöjä kävelemään ja esiintymään, saatiin upeat kampaukset ja meikit päällemme ja vietettiin mukavaa aikaa porukalla! Illan suussa palailin sitten takaisin kotiin..
Alla kuvia juonto-asusta; love it <3
Alla kuvia juonto-asusta; love it <3
tiistai 21. elokuuta 2012
Weekend Festival2012
Tuli tuossa oltua Weekend festivaaleillakin jäger-promoissa. Kesän viimeiset festivaalipromot yhyy. Ens kesänä sit taas :)..Lyhyesti sanottuna oli kyllä super hauska ja mahtava viikonloppu, ainakin esiintyjien ja duunien puolesta! Skrillex, David Guetta ja Hurts olivat niin siistejä, aijai ja meidän myyntipiste oli juuri noiden esiintyjien lähellä eli nähtiin ja kuultiin kaikki :). Mitään muuta hyvää festareissa ei sitten ollut..järjestelythän kusi aika pahasti, niinkuin kaikki saattoivat lehdestä lukea ja paikalla olleet kokea aivan itse. Minuahan järjestelyt eivät tosin koskeneet, koska olin töissä, mutta voi sitä myötävihan määrää, jonka koin muiden pettyneiden kanssa. Inhottavaa, jos on maksanut tietyistä artisteista ja sitten ei ehdikkään ruuhkien takia näkemään niitä. Ja leirinnässä on varmasti ollut todella inhottavaa yöpyä, koska siellä ei kuulemma ollut tarpeeksi vessoja (jotka viellä täyttyivät nopeasti ja tursusivat paskaa), valoa illan pimetessä, eikä vesipistettä. Ainoat kaksi vesipullon täyttöpaikkaa löytyivät festarialueelta ja arvatkaa vain oliko niihin jonoja..Voi raukkoja. Ei varmaan toista kertaa järjestetä Luukin Weekend festivaalia :D..
Yöllä löydettiin onneksi yksi metsäreitti takaisin Helsinkiin :D, ruuhkat Kamppiin saakka olis kestäny moooonta tuntia..
Nyt jatketaan viimeistä lomaviikkoa! En ole henkisesti YHTÄÄN valmis palaamaan kouluun....

maanantai 20. elokuuta 2012
Katapultti
Tällästä tuli tehtyä Mikkelissä...
Kyllä alussa vielä nauratti!
Hahaha tollaseen tuli sit laitettua rahaa viikko sitten! Hetken mielijohteet on niitä parhaita.. Voi, että kun osaisin ladata videon tuosta tilanteesta tänne teille :D! Koko Visulahti kuuli vissiin mun huudot..

torstai 16. elokuuta 2012
Riviera tsaijaijai
Nyt olen saanut itseni ruotuun ja asettumaan blogin ääreen! Vaikka mun piti aloittaa loma, niin töitähän tässä on silti tehty. Ja tuleva viikonloppukin, Weekendfestivaaleilla.
Mutta nyt itse asiaan eli Nizzan matkaan! Rakastuin paikkaan aivan täysin, ihania rantoja, pikkukujia vanhassa kaupungissa, aurinkoa, hyvää ruokaa..Kaikki oli täydellistä! Me vietettiin päivät siten, että aamusta paineltiin heti rannalle ja kun saatiin kuumuudesta tarpeeksi, palasimme hotellille vaihtamaan vaatteet ylle ja syömään yms. Siitä sitten jatkettiin kävelyä kaduilla, kierreltiin eri kuppiloissa ja syötiin kivoissa rafloissa. Kävelyä tuli päivittäin about 10-15 km (täytyi jälkeen päin ihan katsoa reittikartasta :D). Iltaisin käytiin vielä myös rannalla virkistymässä, uudestaan kierreltiin ja kaarreltiin ja syötiin. Oli niin mahtavaa! Alkoholia tuli nautittua vain yhtenä iltana ja silloinkin kohtuudella. Pidettiin oma pikku piknik rannalla, juoden, syöden ja uiden. Voi elämä, haluan takaisin!!
Viikon aikana tehtiin myös matkat Monacoon ja Cannesiin. Cannes ei ollut mun mielestä niin hääppöinen, vaikka olihan sielläkin hulppeat rannat, jahdit ja muut vastaavat. Piti vain lähinnä käydä zekkaamassa se filmifestivaalipaikka! Ja poseerata tietty punaisella matolla ;)!
Monaco oli sitten enemmän mun mieleen ja siellä viihdyttiinkin paljon pidempään. Käveltiin taas ihan hulluna ja ihmeteltiin kaikkea huuli pyöreenä. Casino, jahdit ja formularata :D! Niitä tuli ihasteltua ja ihmeteltyä paljon. Ja käytiin me kuuluisassa Cafe de Paris -kahvilassa juomassa 6 euron kahvit. Miettikää mikä hinta normi kahvista. Voileivän sieltä olisi saanut 17 eurolla..
Koko lomaviikko meni niin nopeasti, että santsiviikko olisi ollut paikallaan. Olisi tehnyt mieli matkustaa vielä enemmän pitkin Rivieraa, ottaa vaikka juna Pariisiin tai lähteä vaeltelemaan vuorille. Uudestaan täytyy kyllä lähteä joskus.
Meren rannasta sen verran, että pidin todella paljon siitä että siellä oli kivinen ranta. Ei tarvinnut koko ajan olla karistelemassa hiekkoja kropasta. Monilta oltiin kuultu vähän negatiivista kommenttia siitä, että siellä on kivikkoinen ranta. Phyh, sileät kivet ei tuntuneet missään jalkojen alla :)

Sitten Monacoon! Parasta siellä oli noi ihanat veneet! Tai luksusjahdit pikemmiten..Voi elämä :D Tuolla ne rikkaat vaan joi shamppanjaa mukavasti :D. Mikäs siinä...Toinen kiinnostuksen kohde oli ferrarit ja muut hienot autot! Toi alla oleva Batman-auto oli ihan ykkönen! :D
Käytiin vähän pikku casinolla pelaamassakin...ja jäljelle jäi kahdestakymmenestä eurosta huima yksi sentti :D! Haha..kaikkee pitää kokeilla..
Ja viimeisenä vielä kuva Cannesista, filmitähtiportaat ;)
Kohta on mentävä nukkuu, koska aamulla taas aikainen herätys! Täytyy ehtiä reenata ennen festeille lähtöä..CIAO <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)