perjantai 1. maaliskuuta 2013

Instagram kuvia

Kouluviikkon on taas pulkassa ja maaliskuun puolelle siirrytty jo! Hurjaa. Aika menee niin nopeasti ja kohta onkin jo taas kesä. Se on varsinkin ihanaa, kun aurinko on näyttäytynyt useammin kuin aikoihin. Uskaltauduin siksi myös ulos lenkille pitkästä aikaa. 50 min tuli juostua ristiin rastiin kaivopuistoa ja ullanlinnaa. Aijai, mä niin rakastan noita alueita. En malta odottaa, että tulee kunnolla kesä ja pääsee ulkoilemaan oikein olan takaa. Katsotaan jos vaikka sunnuntainakin olisi hyvät ilmat ja näin ollen lähtis ulos juoksemaan.

Tänään kävin aamusta salilla, tein oikeastaan pelkän aerobisen treenin vaihteeksi ja juoksin vajaan tunnin juoksumatolla. Jotenkin tuo juokseminen tuntuu pitkästä aikaa niin hyvälle. Ja kiva katsella samalla Elielin menoa rautatieaseman ikkunoista..:) :D Juoksemisen jälkeen kävin sitten ystäväni kanssa Factoryssa salaateilla ja samalla pyörähdettiin muutamissa kaupoissakin. Mun myös PITI lukea bakteriologiaa, mutta jostain kumman syystä uni vei taas voiton ja heräsinkin juuri. Kyllä makoilu on kivaa :D ja nukkuminen. Jäisin mielelläni tähän vielä pötköttelemään, mutta kohta on lähdettävä töihin. Huominen ja sunnuntai ovat onneksi sitten kokonaan vapaita.

Ensi viikosta onkin taas vaihteeksi tulossa hulinaviikko. Paljon & pitkiä päiviä bakteriologiaa ja patologiaa. Työkoe, pitäisi jossain välissä myös ehtiä lukea tentteihin. Muutama duunipalaveri, meikki/mallikeikka jonain iltana, viikonloppuna Pasific tai siis se Wonder, mikä lie bikiniparty onkaan sekä päivisin Hair & Beauty messut, jossa olen mallina ja lisäksi promohommissa Selättimen parissa. Jooooo. Tekemistä taas riittää :D



Nyt alkaakin olla jo kiire, jekkukamat päälle ja menoks!!

//Elina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti