lauantai 27. lokakuuta 2012

Good night sleep tight don`t let the bed bugs bite....

...and if they do take a shoe and beat them until they are black and blue.

Silmät painuvat väkisin kiinni, mutta mä olen vielä koneella kirjoittamassa. Eilisen myöhäisillan ja yön olin tekemässä jäägeriä Kallessa ja samalla toteuttamassa myös vaaliprokkista. Aamusta taas oli oltava jo ajoissa labrassa tekemässä sydänfysiologian tutkimuksia. Mä sain olla koekaniini ortostaattisessa tutkimuksessa. Halusin siihen koska mulla on aina ollut hemmetin matala verenpaine (n. 63/87 mmHg) ja pyörryttää helposti kun nousen seisomaan. Tehtiin myös perus verenpainetutkimuksia ja ekg:tä. Lisäksi käytiin läpi teoriassa ekg-muutoksia/tulkintaa ja muuta perusfaktaa edeltävistä tutkimuksista. Hävetti niin paljon kun pilkin luennolla ja välillä havahduin siihen kun niskat retkahtaa sivuun. Sain opettajalta mielenkiintoisia katseita, haha. Mutta kun minua väsytti niin. Koulun jälkeen ehdin sitten hetken hengähtää kotona kunnes lähdettiin A:n kanssa erään subin talk-show:n studioyleisöksi Pasilaan. Ja klo 23 oltiin kotona. Mulla oli tarkoitus lähteä vielä baariin muutamien mun luokkalaisten kanssa, mutta kyllä nukkumatti vie mua 6-0. Nyt käyn vain huuhtoo vielä palikat ja sit pää tyynyyn ja sen matin matkaan! Huomenna taas menoa ja meininkiä luvassa. Paree olla pirtee! :)

Alla kuvia parilta viime päivältä, sori paskalaatuiset kännykuvat!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti