perjantai 23. heinäkuuta 2010

KOUVOLA

Tiistaina lähdin Kouvolaan viettämään ihanaa iltaa ystävien kanssa. Yleensä ollaan suunnattu baareihin, mutta tällä kertaa viihdyttiin ihan vain Camillan kotona leffojen parissa. Käytiin päivällä kaupungilla tapaamassa muita kavereita, istuttiin Coffee Housessa, kierreltiin kaupoissa ja tehtiin ruokaostokset iltaa varten. Leffojen jälkeen me tosin piipahdettiin baarissa, Red Moonissa, mutta ei juhlimisen merkeissä. Käytiin vain istumassa iltaa ja tapaamassa Lauraa, joka on duunissa siellä. Kuvamateriaali reissusta jäi aika surkeaksi, mutta tässä tulee muutamia:
Junamatkaa varten evästä:



Perillä!
Tehtiin herkkuleipiä:
Käytiin vielä Filmtownissa hakemassa lisää karkkia..:D tais upota masuun taas sellanen kilon säkki vuorokauden aikana oivoi..






Ja eikun leffat pyörimään! Toi Case 39 oli älyttömän pelottava, suosittelen! :D Oli omituista nähdä Renee Zellweger kauhunomaisessa trillerissä, yleensä kun olen tottunut näkemään hänet vain komedioissa. Lähinnä mieleen tulevat Bridget Jones -elokuvat kömmähdyksineen!
The Ugly Truth oli myös todella hyvä :)

Tähän loppuun heitän vielä jotain aikaisempien vuosien kuvamateriaalia Kouvola-reissuilta:Camilla is soo beautiful! Nää taitaa olla viime kesän 2009 kuvia..



Alhaalla olevat kuvat ovat joko vuoden 2007 tai 2008 materiaalia:
Laura, minä, Anna ja Johanna:

3 kommenttia:

  1. Säikähin äsken kun katselin noita kuvia ja tossa tokavikassa kuvassa toinen tyttö oikeelta näytti ihan multa, ihan ku oisin kattonu itteeni, en oo viel tähän päivään tavannu tai nähny yhtäkää itteni näköstä ihmistä mut toi säikäytti :D todellisuudessa varmaan ei mitää samaa näköö mut tossa kuvassa vaan sattuu näyttään jotenkin multa, hassua :D

    VastaaPoista
  2. sul on nii ihanat hiukset :-) onks luonnostaa noin vaaleet vai ootko värjänny?

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Haha tollanen kyllä säikäyttää! :D Mulle käynyt ihan samalla tavalla :)

    mette: voi kiitos kaunis! Kai nää hiukset on luonnostaankin sellaiset vaaleahkot perussuomalaiset, mutta värjään kyllä :)

    VastaaPoista