keskiviikko 22. toukokuuta 2013

It`s raining man!




    Ihanaa sadepäivää! Tai ei ehkä niin ihanaa, kun lähdet kotoa pikkuruinen nahkatakki päällä ja vettä tulee joka suunnasta. Sateenvarjo ei siinä vaiheessa pelasta mitään. No, silti mä urheana kipitin salille tekemään treenin. Aloin nyt muistelemaan mitä oltiin ihanan Jutta Gustafsbergin kanssa keskusteltu treenaamisesta ja ruokavaliostani, joten sain aamulla kunnon motivaatiopuuskan lähteä pirteänä kohti puntteja. Jutta siis analysoi missikiertueella meidän omat ruoka/liikuntatottumukset ja näiden pohjalta saatiin sitten palautetta! Ihanaa muutenkin päästä taas treenaamisen makuun. Tulipa tuossa vasta ostettua myös uutta Whey:n palkkaria ja makuna on tällä kertaa cookies&cream! Aika ällömakea itse asiassa..mutta ajaa asiansa. Ja on muuten helkkarin hyvä makeanhimoon. Sillä se lähtee takuulla!


 Yläpuolella asukuvaa asusta jossa liikuskelin..Kävin salin jälkeen kiertelemässä Stockaa, Sokosta, foorumia, ja vielä kerran Stockaa ja Sokosta. Epätoivoisena etsiskelin A:lle lahjaa. Perjantaina olisi synttärit tiedossa. Kuinka vaikeaa on ostaa miespuoliselle lahja?! Ja varsinkin kun seurustelua on takana jo se seitsemän vuotta niin tuntuu, että kaikki ideat on jo käytetty! Enkä aina haluaisi ostaa mitään perus tylsää tuoksua. Niitä meillä on jo tarpeeksi. Onneksi sain kuin sainkin ihan hyvät lahjat löydettyä..:) En paljasta niitä täällä, ainakaan vielä, jos vaikka A sattuisi lukemaan tän :D..later, later..


Eilinen ilta oli myös ihanan rento. Ja mä oon niin rakastunut noihin mun leohousuihin, että voisin huidella ne jalassa vaikka koko kesän.

Ja toi teksti on vaan niin hyvä, taidanpa mennä siirtää yhden champanjan äkkiä jääkaappiin viilenemään..

PS. Aion muuten sunnuntaina leipoa elämäni ensimmäisen kakun! Joo, ensimmäisen..hävettää ihan tunnustaa, mutta en ole niin kakkuihmisiä. Tarkoituksena on kuitenkin taikoa juustokakku A:ta varten. Kerron sitten miten projekti sujui..:D vähäsen jänskättää, oon niin huono noudattamaan ohjeita!

With love, Elina

2 kommenttia:

  1. Kiva tuo sun asu!:) Ja niin ihanat nuo leopardihousut!<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista