torstai 1. marraskuuta 2012

20 euron arvoinen lenkki

Oih ihanaa, tämä päivä ja itse asiassa myös huominen osoittautuivat koulun kannalta vapaiksi. Perimän maikka on ilmeisesti kipeä ja sehän sopii mulle! Tämä päivä on muutenkin ollut kovin hyvä. Aamun aloitin pirteästi lenkillä, aluksi suoraan sanottuna v#tutti kylmä tuuli vasten kasvoja, mutta kas kummaa, löysin maasta nenäni edestä 20 euron setelin! Voi pojat, kyllä hymyilytti ja siinä vaiheessa kylmä merituuli ei enää harmittanut pätkääkään. Tämä oli toinen kerta parin vuoden sisään kun löydän tuon kokoisen rahan maasta. Lenkin jälkeen nautin kuuman suihkun ja menin A:n kanssa biomedicumille lounaalle ja siitä sitten takaisin Kamppiin. En osannut päättää menenkö ihan elokuviin vai haenko leffan kotia. No, pitkän pohdinnan jälkeen mä päädyin makuuniin ja mukaan lähti Kulman Pojat! Kiersin myös vahingossa Vero Modan kautta ja mukaan lähti alimmaisessa kuvassa esiintyvä neulepusero. Eilenkin ostin uudet kengät, mutta ne mä tosiaan tarvitsin. Uudet mustat ja korkeat peruskorkkarit! Ja lähti mukaan kaikenlaista pientä tilpehööriä, kuten poskipunaa ja kynsilakkoja. Mutta joo, makuunin jälkeen kävin myös euforistisessa mielentilassa ostelemassa kaikenlaisia herkkuja kaupasta ja nyt köllöttelen tyytyväisenä kotona. Ja kivaa kun ei tarvitse enää lähteä mihinkään tänään!
Seppälän asiakasillassa nautin lasin skumppaa, nam nam:
Ja loppuun parit tylsät asukuvat:


Nyt mä jatkan lööbäilyä ja leffan kattomista! Ihanaa loppuviikon jatkoa :)!

2 kommenttia:

  1. Oh, you have such a beautiful make-up on the first photo! Loving berry lipsticks this fall <3

    VastaaPoista